MITEN TYÖT SYNTYVÄT…

MITEN TYÖT SYNTYVÄT…

Tässä muutamia esimerkkejä siitä, mitä kaikkea kuvaukset tai nettisivujen rakentaminen voivat pitää sisällään.

Kuvauspaikan laittaminen valmiiksi on iso työ, sillä yleensä paikalle tarvitaan tausta, valot, kamerat ja mikrofonit, ja myös kuvakulmat on hyvä miettiä etukäteen.

Ulkokuvauksissa sopiva sopiva sää olisi hyvinkin tervetullut, ja lopulta pitää saada oikeat henkilöt oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Nettisivuja tehdessä oleellista on yhteinen suunnitelma siitä, millaiset sivut halutaan, mitkä tuotteet tai ideat ovat tärkeimpiä ja näin ollen näkyvimmällä paikalla, tehdäänkö verkkokauppa ja tarvitaanko käännöksiä.

HAASTATTELUVIDEO

HAASTATTELUVIDEO

Videokuvaus HKScanille Salmensuun tilalla, Sauvossa.

Yksi haastavimpia töitä on ulkona kuvattava video, johon nauhoitetaan myös puhetta. Paikka pitää valita siten, ettei taustamelu häiritse liikaa, sillä läheisellä tiellä tai työmaalla alkaa usein tapahtua juuri samalla hetkellä, kun kuvaukset alkavat.

Taustalla on myös merkitystä, sillä liikkuvat kohteet saattavat kiinnittää enemmän huomiota kuin itse haastateltavat. Myös tuuli ja sade ovat yleensä melko hankalia, kun taas kevyt lumisade voi luoda kivan tunnelman.

Lisävaloja tarvitaan usein tasoittamaan kokonaisvaloa ja poistamaan varjoja kasvoilta. Värilämpötilat pitää säätää vallitsevan valon mukaan.

Audio tallentuu helpoimmin langattomilla nappimikrofoneilla. Jos haastateltavia on paljon tai heille ei ole mahdollista laittaa mikrofonia etukäteen, käytetään kapulamikrofoneja.

YRITYSESITTELYVIDEO

YRITYSESITTELYVIDEO

Videokuvaus Villa Jämi Oy:lle Jämillä.

Villa Jämin kuvauksissa käytettiin dronea, jolla upea kohde saadaan näkymään vielä paremmin.

Sisäkuvauksissa käytettiin pientä dolly-kiskoa tasaamaan kameran vaakaliikettä.

Yksityiskohtia ja erilaisia kuvakulmia 350 m² talosta löytyi paljon ja niinpä myös materiaalia tuli paljon. Kaikki kuvattu ei koskaan mahdu lopulliselle videolle, joten edessä on aina valinnan vaikeus.

VIDEOEDITOINTI

VIDEOEDITOINTI

Videon editointi Adobe Premiere ja After Effects ohjelmilla

Kun kuvaukset on tehty, musiikki valittu, audiot äänitetty, grafiikka viimeistelty ja tekstit valmiin plansseihin on vuorossa videon leikkaaminen.

Raakamateriaalia ei voi olla liikaa – mutta sitä voi olla liian vähän. Editoinnissa sen huomaa, että ai niin, tuostakin kohtaa olis ollut hyvä olla videomateriaalia…

Videoeditointi on se osa videon tekemistä, millä se ”herätetään” eloon. Värilämpötilan korjailut, valotuksen säätäminen, lutit, liikkeen stabiloinnit, äänitasot, logot, sloganit, tekstiplanssit, animaatiot, efektit, introt, outrot, audion valinta, teksityts, käännösteksti, brändin mukaiset värit jne.

Videoeditissä on monta kohtaa mitkä käydään läpi sen mukaan millainen työ on kyseessä.

TAPAHTUMAKUVAUS

TAPAHTUMAKUVAUS

Videokuvaus HKScanille Tuottajaseminaarista Tampere-talossa.

Tapahtumakuvaus voi pitää sisällään melkein mitä vain: haastatteluja, ruokailua, tarjoilua, puheita, esiintyjiä, miljöön kuvaamista jne.

Oleellista on sopia etukäteen mitä videolle halutaan ja kuinka pitkä siitä tehdään – muuten video voi kestää monta tuntia!

Kuvaus tehdään 4K-tarkkuudella, mikä tarkoittaa sitä, että jälkikäteen videolta on mahdollista saada hyvänlaatuisia screenshotteja, jos niin halutaan. Tällöin ei erikseen tarvitse kuvata still-kuvia.

ACTION!

Hiehot lumisella pellolla Salmensuun tilalla Sauvossa.

Joskus kuvaustilanteet tulevat nopeasti – kuten kohti tuleva hieholauma!

Kuvasin tilalla kuvitusvideoita haastattelun taustalle ja olin kameran kanssa pellon kulmalla. Hiehot päästettiin vapaaksi laitumelle ja ne olivat selvästi innoissaan. Kun lauma otti suunnan suoraan kohti minua, mielessä kävi miten hyvin sähköaita estää ja onko kuvaajasta pian mitään jäljellä.. Hyvin aita kesti!

TUOTEVIDEO

TUOTEVIDEO

Videokuvaus Leivon Leipomo Oy:lle Kokemäellä, Sastamalassa ja Pelisalmen studiolla.

Kaurakas-videon kuvaukset tehtiin useassa paikassa: poseeraukset ison myllyn edessä Kokemäellä, drone- ja haastatteluvideot Sastamalassa ja pastan kaataminen pakkauksesta Pelisalmen studiolla.

Kuvausten koordinoinnista ja käsikirjoituksesta sekä still-kuvien toteutuksesta vastasi luova arvotoimisto Trust. Studio Pelisalmi Oy vastasi videokuvauksista ja videon editoinnista.

TUOTEKUVAUS

TUOTEKUVAUS

Valokuvaus TamErgo Oy:lle (Armi Aktiivituoli) Lempäälässä.
EnnenJälkeen

Vedä nuolista vasemmalle tai oikealle nähdäksesi muutoksen.

Aina tuotekuvaus ei onnistu studiossa vaan ”studio” pystytetään asiakkaan tiloihin. Tausta ja studiovalot mahdollistavat laadukkaan kuvauksen.

Joskus kuvauskohde voi olla niin iso, ettei se mahdu käytetyn taustan eteen. Se tarkoittaa lisätöitä editoitaessa kuvia, sillä syväykset pitää tehdä entistä tarkemmin niiltä osin, mihin tausta ei riitä.

Kuvauksissa valkoiselle taustalle jää väkisinkin likaa ja tahroja, kun siinä liikutaan. Ne poistetaan kuvankäsittelyssä, kuten myös tuotteessa mahdollisesti olevat pölyhiukkaset tai roskat.

ASUNTOKUVAUS

ASUNTOKUVAUS

Valokuvaus Rakennusliike J. Malm Oy:lle Kangasalla.
EnnenJälkeen

Vedä nuolista vasemmalle tai oikealle nähdäksesi muutoksen.

Kun asunto on stailattu kuvausta varten, siitä pitää saada mahdollisimman edustavat kuvat. Joskus niiden eteen pitää nähdä vähän enemmän vaivaa.

Tauluja ei voi ripustaa seinälle, joten ne laitetaan telineisiin ja editoidaan telineet myöhemmin pois. Juuri auki käärityssä matossa on ryppyjä, jotka saa suoristettua vasta kuvankäsittelyssä. Taustalle jäänyt ylimääräinen tuoli editoidaan pois. Tummaa sohvaa pitää hieman ”avata”, jotta näkyy millainen se todellisuudessa on.

Tässä kohteessa sisällä olevat valonlähteet ovat värilämpötiloiltaan erilaisia ja siten näkyvät kuvissa eri värisinä. Ne on kuitenkin säädettävä suurinpiirtein saman värisiksi, sillä silmä näkee ne niin. Tarjoiluvaunussa oleva pieni valaisin oli keltainen mutta se ei ollut erityisen kirkas, sen sijaan kattovalaisin oli hyvin kirkas, joten pientä lamppua himmennettiin hieman.

Kuvaan on teknisesti mahdotonta saada kaikkia seiniä suoraan kuvattaessa, joten ne suoristetaan erikseen editoinnissa.

Suuret kirkkauserot pitää myös tasata. Tätä varten kuvattaessa voidaan käyttää HDR-kuvausta, jonka ansiosta kuvan eri osa-alueet on helpompi käsitellä sellaisiksi, miten silmä ne näkee.

Bongasitko kaikki kohdat kuvasta?

KIINTEISTÖKUVAUS

KIINTEISTÖKUVAUS

Valokuvaus Passiivikivitaloille asuntomessutalosta Vantaalla.

Vedä nuolista vasemmalle tai oikealle nähdäksesi muutoksen.

Kiinteistökuvaaminen on hienoa, kun talo hohtaa uutuuttaan, terassi katoksineen on juuri valmistunut, stailaaja on viimeistellyt sisätilat, puutarha on kuosissa, nurmikko ajettu ja aurinko paistaa. Paitsi jos se paistaa juuri väärästä suunnasta eikä ole aikaa odotella.

Jos ainoa vaihtoehto on kuvata vastavaloon, tehdään kuvaus parhailla mahdollisilla asetuksilla, ja useammalla otoksella jalustalta kuvaten, jotta editoitaessa kuvista saadaan kaikki mahdollinen irti.

RUOKAKUVAUS

RUOKAKUVAUS

Ruokakuvaus Rapukartanolla Mänttä-Vilppulassa.
EnnenJälkeen

Vedä nuolista vasemmalle tai oikealle nähdäksesi muutoksen.

Kun kokkia ei saa Pelisalmelle, kuvaajan pitää mennä kokin luokse. Rapukartanolla on aina ollut hyvät kokit ja annokset sen mukaisia.

Kuvauspaikka tehtiin Pehtoorin vintille ja aina kun annoksia valmistui, yksi niistä tuotiin kuvattavaksi. Lämpimät ruuat on kuvattava ripeästi, sillä ne eivät näytä lämpimiltä kauan.

Tässä kuvassa viileämpi versio, kala-alkupala ja vihreä shotti. Kuvaus tehtiin videointina sekä still-kuvauksena.

POTRETTIKUVAUS

POTRETTIKUVAUS

Valokuvaus Vaihmalan hovissa Lempäälässä.

Miljöössä tapahtuvan potrettikuvauksen kuvauspaikkaan pitää tutustua etukäteen, etenkin jos kyseessä on ainutkertainen tilanne kuten hääkuvaus.

Lähes aina tarvitaan lisävalaistusta. Valojen asettelu, tausta, käytettävä optiikka ja kuvakulma ratkaisevat millainen lopullisesta kuvasta teknisesti tulee. Kuvattavien ilmeet, eleet, poseeraaminen ja tunnelma ovatkin sitten ihan toinen juttu.

Kuvassa hääpari on vanhan rakennuksen arvokkaassa miljöössä. Kuvauksessa käytettiin sekä studiovaloja että taustalla langattomasti laukaistavaa täytevaloa.

Potrettikuvausta voi olla myös henkilöiden kuvaaminen esimerkiksi yrityksen nettisivuja tai käynttikortteja varten.

HAUTAJAISKUVAUS

HAUTAJAISKUVAUS

Hautajaiskuvaus Lamminpään kappelissa Tampereella.

Hautajaiset ovat arvokas tilaisuus, joka kuvataan mahdollisimman huomaamattomasti. Nykykamerat ovat äänettömiä eivätkä häiritse siunaustilaisuutta, ja kauempaa voidaan kuvata teleobjektiivilla ilman salamaa.

Siunaustilaisuuden lisäksi kuvaus sisältää yleensä myös arkun hautaan laskemisen, ellei ole kyse krematoinnista. Monesti kuvataan myös muistotilaisuus.

Kuvaaja saapuu paikalle hyvissä ajoin, jotta miljööstä ja etenkin arkusta saadaan sopivat kuvat ennen kuin saattoväki on paikalla.

Hautajaiset voidaan myös videoida. On hyvä sopia asiasta papin kanssa, sillä hänen tulee käyttää langatonta nappimikrofonia.

NETTISIVUT

NETTISIVUT

Luksushuviloiden nettisivu-uudistus oli mittava projekti.
EnnenJälkeen

Vedä nuolista vasemmalle tai oikealle nähdäksesi muutoksen.

Vanhat nettisivut päätettiin uudistaa, mikä piti sisällään uuden Web-hotellin, WordPress-ympäristön ja Avada-teeman.

Suunnittelu toteutettiin yhdessä asiakkaan kanssa, ja vanha rakenne pyrittiin säilyttämään niin pitkälle kuin mahdollista.

Sisältö on nettisivuilla ensiarvoisen tärkeää, ja siksi uutta materiaalia kuvattiin paljon, niin ilmasta, maasta, vesiltä kuin sisältäkin. Vaikka kuvia on paljon, nettiä varten optimoituina ne latautuvat nopeasti.

Koska kyse on matkailusivustosta, sen kääntäminen englanniksi oli varsin tärkeää. Sivusto on käännetty kaikilta osin, ei pelkästään ”Briefly in English” -tasoisesti.

AUDIO&VIDEO TALLENNUS

AUDIO&VIDEO TALLENNUS

Audio&video-tallennus, Kolme tenoria Kangasalla.
Kolme tenoria Jyrki Anttila Pentti Hietanen Tomi Metsäketo

Musiikin ja laulun tallentaminen laadukkaasti on haastava tehtävä. Siihen voidaan käyttää lähes rajaton määrä mikrofoneja, kameroita ja muuta tekniikkaa.

Vähintään tarvitaan laadukkaat tilamikrofonit ja nappimikrofonit jokaiselle esiintyjälle.

Tämä konsertointitallenne tehtiin Zoom 6 -tallentimilla ja Sennheiserin digitaalisilla mikrofoneilla. Videot kuvattiin kahdella kameralla.

Toteutuksesta vastasi Kulttuuriosuuskunta TERÄ. Studio Pelisalmi Oy kuvasi yhdellä kameralla, vastasi valaistuksesta, nauhoituksesta ja kaiken materiaalin editoinnista.

NÄYTELMÄKUVAUS

NÄYTELMÄKUVAUS

Videokuvaus ”Päämäärä tuntematon” -striimausta varten Komediataetterissa Tampereella.

Kun teatteriesitys näytellään alusta loppuun pelkästään kolmelle kuvaajalle, on se varsin erilainen teatterikokemus.

Teatterivalot ovat erittäin voimakkaita, joten ne oli pakko säätää uudestaan kuvausta varten.

Striimaus tehtiin myöhemmin, kun kuvattu materiaali oli saatu editoitua.

Toteutuksesta vastasi Kulttuuriosuuskunta TERÄ. Studio Pelisalmi Oy kuvasi yhdellä kameralla ja vastasi materiaalin editoinnista.

STRIIMAUS

Hautajaisten striimaus Ruoveden kirkossa.

Online-striimaus voidaan toteuttaa melkein mistä tahansa. Kuvaus eroaa tavanomaisesta kuvauksesta lähinnä siinä, että  materiaali on saman tien näkyvissä netissä.

Striimaus voidaan tehdä tietylle kohdeyleisölle, siihen voidaan myydä lippuja tai sen pääsee näkemään ennakkoon toimitetulla koodilla.

Toteutuksesta vastasi Kulttuuriosuuskunta TERÄ. Studio Pelisalmi Oy vastasi yhden (liikkuvan) kameran kuvauksesta.

STRIIMAUS

Hautajaisten striimaus Ruoveden kirkossa.

Online-striimaus voidaan toteuttaa melkein mistä tahansa. Kuvaus eroaa tavanomaisesta kuvauksesta lähinnä siinä, että  materiaali on saman tien näkyvissä netissä.

Striimaus voidaan tehdä tietylle kohdeyleisölle, siihen voidaan myydä lippuja tai sen pääsee näkemään ennakkoon toimitetulla koodilla.

Toteutuksesta vastasi Kulttuuriosuuskunta TERÄ. Studio Pelisalmi Oy vastasi yhden (liikkuvan) kameran kuvauksesta.

DRONE

Brändivideo insinööritoimisto Jimexolle Tampereella.

Drone-kuvaus mahdollistaa uudenlaiset kuvakulmat, joita ei aiemmin ole ollut helposti saatavilla.

Kuvauksiin tarvitaan lupa/luvat, jotka saa tenttimällä dronen käyttöön liittyviä asioita. Rajoituksena kuvauksissa ovat lähinnä yleisömassat, joiden päällä saa yleensä kuvata vain erityisluvalla, ja tietyt maantieteelliset alueet kuten lentokenttien lähialueet.

Kovalla tuulella tai sateella dronen käyttö ei ole kovin järkevää eikä välttämättä onnistu ollenkaan.