STUDIO PELISALMI OY

Studio Pelisalmi Oy on jo kymmenen vuoden ajan toteuttanut asiakkaiden toimeksiantoja.

Käytämme uusinta tekniikkaa ja ideoimme yhdessä asiakkaan kanssa parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi.

TERO HAKALA

Olen harrastanut valokuvausta ja videokuvausta koko ikäni. Työskentelin yli 16 vuotta Nokian Tutkimuskeskuksessa tutkijana ja työhöni kuuluivat myös kuvaukset ja editointi.

Perustin oman yrityksen lokakuussa 2011, jotta voisin tehdä mieluisesta harrastuksestani työn. Nautin työssäni erilaisista toimeksiannoista, jotka kaikki omat omalla tavallaan innostavia.

Hyödynnän työssäni uusinta tekniikkaa, kuten kauko-ohjattavaa videokuvauskopteria, timelapse-laitteistoa, 3D-ohjelmistoja ja animaatiota.

Hienointa työssäni on kun pääsen ikuistamaan ihmisten ainutkertaisia hetkiä tai esittämään tuotteen tai idean parhaalla mahdollisella tavalla

LOGON TARINA

Valitsin yritykseni logoon joutsenen, koska joutsenet ovat Pelisalmella melkein aina läsnä; studion avoimesta ovesta voi kuulla niiden huutoa.

Lähdin kehittelemään logoa vuoden 2011 kevättalvella kuvatun kuvan perusteella.

Joutsenet pysähtyivät Pelisalmella muuttomatkallaan kuten joka vuosi.

SUOMI 100

Vuonna 2017 Suomi 100 -kuohuviinipullon etiketissä siipiään levitteli Pelisalmella kuvattu joutsen. Viinin maahantuoja Bernard-Massard osti ottamani kuvan Shutterstock-kuvapalvelusta, ja vaimoni huomasi eräästä lehtijutusta, että pullon kyljessä komeili tutun näköinen joutsen.

Huomasin joutsenet lahdella ja hiivin varovasti naapurin rannassa olevalle saunalautalle ottamaan kuvaa. Joutsenet olivat  saaren edessä, ja aurinko paistoi etelästä niin, että saari jäi lähes mustaksi.

YHTEYDENOTTO

Ota rohkeasti yhteyttä – vastaamme mielellämme!

Olen kiinnostunut
Tapahtuma
Kiitos viestistä, se on lähettty. Pyrimme vastaamaan viestiin nopeasti.
There was an error trying to send your message. Please try again later.